Organisaatio ei enää toimi yhden järjestelmän, yhden toimittajan tai yhden palveluympäristön varassa.

Toimintaympäristö muodostuu järjestelmistä, datasta, rajapinnoista, identiteeteistä, pilvipalveluista, toimittajista ja jatkuvasti muuttuvista palveluista. Jokaisella osalla voi olla oma omistajansa, sopimuksensa ja ylläpitomallinsa.

Silti kukaan ei välttämättä näe, miten kaikki osat liittyvät toisiinsa.

Hajautuminen tapahtuu usein vähitellen. Yksi uusi järjestelmä. Yksi integraatio. Yksi ulkoistettu palvelu. Yksi projekti, jonka aikana sovitaan poikkeuksesta. Yksittäiset päätökset voivat olla perusteltuja, mutta niiden yhteisvaikutus jää helposti arvioimatta.

Tässä kohtaa syntyy johtamisen kannalta vaikea tilanne: vastuut ovat jaettuja, mutta vaikutukset eivät ole.

Kun jokin muuttuu, kuka tuntee kaikki riippuvuudet? Kuka pystyy arvioimaan muutoksen vaikutukset yli toimittaja- ja organisaatiorajojen? Kuka voi tehdä päätöksen, jos päätöksen perustana oleva tieto on jakautunut useaan paikkaan?

Hajautuneessa toimintaympäristössä suurin riski ei välttämättä ole se, että vastuut ovat usean osapuolen varassa.

Suurempi riski on se, että yhteiset rajat ja vastuut jäävät määrittelemättä.

Silloin organisaatio voi hallita yksittäisiä järjestelmiä ja palveluita, mutta menettää vähitellen näkyvyyden siihen, miten muutokset vaikuttavat toimintaan, kustannuksiin, jatkuvuuteen ja päätösvaltaan.

Suvereniteetti ei tässä ympäristössä tarkoita sitä, että kaikki tehdään itse. Se tarkoittaa kykyä muodostaa oma päätös, vaikka tekninen ympäristö ja sen toteutus ovat usean osapuolen varassa.

Onko teidän teknisen ympäristön muutoksissa näkyvissä, miten muutokset vaikuttavat rajoihin, riippuvuuksiin, vastuisiin ja päätöksentekoon?